maanantai 31. joulukuuta 2012

Raksablogi 2012

27.5.2012
Jään liikkuminen oli liikaa laiturikokeilulle. Pystytolpat olivat nousseet pohjasta parikymmentä senttiä ja yhden liitoksen pultit olivat katkenneet. Tolpat olisi ilmeisesti pitänyt juntata pohjaan puolen metrin sijasta metrin verran.

Täytyi ottaa käyttöön suunnitelma B: hankin 7 ponttoonia ja muita tarpeita ja ryhdyin rakentamaan ponttoonilaituria.

21.6.2012
Mirri (1994–2012) oli aina valmis tutkimaan uusia asioita, kuten nyt laiturin runkoa.

23.6.2012
Uuden ponttonilaiturin kiinnitystolpat uppoavat rantaan. Rakennelma on pitkälti yli kymmenmetrinen, jotta se ulottuisi uimareille sopivaan syvyyteen.
Runkoon meni lähes sata metriä lankkua, parisataa isoa naulaa ja lisävahvikkeina 30 kulmarautaa. Kanteen käytin parisataa metriä lautaa ja toista tuhatta terassiruuvia.

29.6.2012
Laiturin ankkurointikivet liikkuvat keveästi vedessä kelluvalla kottikärryllä. Ankkuroinnin ansiosta laituri ei pääse heilumaan kovin ylettömästi.

29.6.2012

Laituri kastetaan käyttöön.

18.8.2012
Kahdeksan vuotta palvelleen sähköaggregaatin käynnistäminen oli uudesta lähtien ollut hyvin vaikeaa. Vaikka aggregaatti onkin volttimittarin tekstin mukaan maanjäristyksen kestävä, käynnistimen narupyörä hajosi alkukesästä. Maahantuojalla oli varaosia, mutta uusi käynnistin ei sopinutkaan vanhaan vehkeeseen, joten ostimme uuden aggregaatin. Uusi on jokseenkin samanlainen, mutta 100 euroa halvempi ja käynnistyy lähes itsestään.

30.12.2012

Huvilamme on aika hyvä paikka DX-kuunteluun, joskin kovilla pakkasilla täytyy uunia lämmittää ahkerasti.
Syksyllä laitoin paikoilleen  pari muutaman kymmenen metrin mittaista lanka-antennia, joista toisen alkupää näkyy tässä taivasta vasten.