lauantai 11. kesäkuuta 2005

Perustusmonttu

Ennen rakentamisen alkua täytyi hoitaa muodollisuudet kuntoon. Olin paikalla lohkomiskokouksessa Savonlinnan maanmittaustoimistossa. Se osoittautui hyvin hyödylliseksi, sillä maanmittausinsinööri näppäili ensin yhden rajapyykin koordinaatit 10 m väärään suuntaan, mutta se saatiin korjattua heti ilman oikomismuodollisuuksia.

Emme tunteneet seutua ollenkaan, mutta kunnan rakennusvalvojan kautta löytyi Seppo  vastaavaksi rakennusmestariksi. Seppo suositteli perustuksen kaivuun Jukkaa ja myöhemmin taas Jukan kautta löytyi apulainen hirsikehikon pystyttämisvaiheessa.

Rakennuslupa hoitui vaivattomasti, sillä talopaketin myyjä toimitti tarvittavat piirustukset asemapiirrosta myöten.

10.5.2005
Jo ennen perustuksen kaivamista Jukka teki samana päivänä kaivon, sillä perustuskaivanto olisi hankaloittanut kaivon luo pääsemistä.

14.5.2005
Perustuskaivanto valmiina 

19.5.2005
Rankkasade toi mukanaan myös rakeita. Maaperä ei ole kaikkein parasta rakentamiselle, jonka vuoksi Seppo suositteli paksua sepelikerrosta montun pohjalle.


20.5.2005
Jonkinlainen vaaituslaite on välttämätön perustustöissä. Vaaitusletku on tarkka mutta se vaatii pitelijän molempiin päihin. Omatoimirakentaja pärjää monttutöissä varsin hyvin myös tällaisella halvalla pikkulaserilla. 

2.6.2005
Rakennuspaikalle tulivat ensimmäiset varsinaiset rakennustarvikkeet – harkkoja, kuivalaastia ja betoniterästä. Autonkuljettaja ei ollut tarpeeksi tarkkana, vaan peruutti vahingossa hieman liian lähelle tien reunaa ja juuttui kuormineen kiinni. Läheisessä talossa oli onneksi sopivan järeä traktori vetoavuksi. 

4.6.2005
Montun pohjalle laitoin salaojaputken ja sen ympärille sepelipatjan ja käärin molemmat suodatinkankaaseen. Salaojituksen tukkeentumisesta tuskin tulee olemaan huolta.

10.6.2005
Kaivurin tekemään perustusmonttuun tuli aika paljon sepeliä, paksuimmillaan lähes metrin kerros.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti